"Nyt meillä ei ole sitten enää kotia".
Aivan tiskipöydälle, ovesta pois "This is our home"-kyltti ja pimeä eteinen. Tyhjää. Tyhjää siellä ja tyhjää omassa sisällä. Sydämen kokoinen muuttolaatikko.
Siinä kestää aikansa ennenkuin uusi pieni koti alkaa näyttää omalle. Ennenkuin kaikki tuoksut ovat omia, nurkat tuttuja, taulukoukut löytäneet paikkansa ja sohvannurkkaan muodostunut turvallinen pesä. Siihen asti olen joku muu, joka tekee sinne kotia. Siirtää pöytää ja sohvaa ilmeettömästi ja pohtii tunteetta minne sijoittai taulut ja lamput. Se on tärkeää, koska sen jälkeen niitä ei enää helposti muuteta.
Kuukauden kahden päästä teen tämän kaiken uudelleen pienemmässä mittakaavassa, kun muutan likaiseen etelään kesäkotiini. Jonkun muun kalustamaan koloon, jonka teen omaksi parilla tyynyllä, kuvalla ja päiväpeitolla. Väliaikaisesta on helpompi tehdä omaa koska siitä ei tarvitse tulla rakasta. Vähän niinkuin yhden illan juttu.
Meillä oli ihanat muuttoihmiset ja perhepizzaa. Keittiön ikkunasta näkyy kanin koti, puputi puputi. Alice in wonderland.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti