Within the sound of silence.

Luin hiljattain eräästä blogista elämän checklistista, suurista jutuista, jotka pitää tehdä, jotta ne voi ruksia yli. Lapsia, häitä, taloja, autoja, opiskelua. Kirjoittaja oli hämillään siitä, että lista tuntui loppuneen. Lapsi hankittu, toinen harkinnassa. Mitäs nyt?

Mietin, oliko lista hänen omansa vai annettu. Sellainen, johon uskoo uskoneensa ja kiltisti noudattaa kunnes yhtäkkiä herää kyseenalaistamaan kaiken. Miettii, miksi värit ovat, miksi rakkaus on, miksi pitää rakastaa ja ketä puhumattakaan töistä, avioliitosta, urasta. Kuka sanoi niin?

Yritän itse elää oman  listani mukaan. Tosin lista on aika löyhä ja sen suurimpana köytenä on onnellisuus, joka pitää ruksia jokainen kerta, päivä ja vuosi uudelleen. Pitää tarkistaa. Muutaman lupauksen olen itselleni tehnyt. Koitan olla tekemättä itseäni kohtaan väärin, en seurustele muiden kuin miesten kanssa, joiden kanssa voisin mennä naimisiin. Ja tunnustan jokaisen olennon itseisarvon.

Haluan suuren tunteen, luottamuksen ja mahdollisuuden kaikkeen. Timanttisen välkehtivän elämän. Sellaisen, jonka voi ylpeänä sanoa eläneensä, sellaisen, jota muistellessa itsekin yllättyy. Jonkin verran olen noita rikkonut, herännyt yhtäkkiä siihen, etten enää halua olla siinä tilanteessa. Että hän ei ole enää Hän.

Mutta nyt. Nyt tuntuu hyvälle, vaikkakin tie on välillä kuoppainen, varustettu kiihdytyskielloilla ja aina välillä kahvitkin lentävät syliin.Katson pöydälle sulavaa kynttilää, kuuntelen avokin tuhinaa, ilmastoinnin huminaa. Karvakasa jäi sen seuraksi, aina nukkujan puolella. Ihanat. Elämän musiikkia. Nyt olen onnellinen, vaikka kuumetta on niin että sormet jäätyvät ja poskia kihelmöi.

"Ollaanko aina yhdessä?"
"Ollaan vaan".