Tämän päivän jälkeen aion kysyä itseltäni yhä useammin, mitä minä haluan? Niin, mitä minä haluan?
On hassua sille en tiedä, onko se mitä haluan opetettua vai tahdonko sitä todella itse. Näin on lähinnä työn kanssa. Tuntuu kuin tämän yliopistovuoden jälkeen odottaisi valtava rotko, eikä minulla ole aavistustakaan, mitä sen toisella puolella on. Se on pelottavaa, hämmentävää ja kaoottisen tuntuista.
Luin tänään ihanan jutun itselleen elämisestä. Rakastin. Niin paljon fiksuja ajatuksia. Juttu on netissä kokonaan tuon linkin takana, mutta tässä pala siitä.
Viimeiset sanat eivät aina ole erityisen viisaita ja syvällisiä, mutta tässä tarinassa ovat.
Nuori nainen kertoi lounaspöydässä rakkaasta mummostaan, joka oli kuollut paria kuukautta aiemmin. Kuolinvuoteellaan mummo oli elämän ja sairauden väsyttämä, mutta hetkeksi hän piristyi. Hän nosti päänsä tyynyltä, katsoi vierellä olleita läheisiään ja totesi painokkaasti: Niin monta tuntia minäkin olen elämässäni turhaan siivonnut!
Nainen oli mummonsa sanoista vaikuttunut ja niin olimme me kuulijatkin. Kuinka hän osasikin kiteyttää yhteen lauseeseen sen, mikä niin monen elämässä hiertää. Mikä ihme pakottaa tarttumaan rättiin ja pullasutiin, kiillottamaan ja kitkemään, pätemään ja tekemään ylitöitä, vaikka mieli oikeasti palaisi jonnekin aivan muualle: lukemaan, matkustamaan, rauhallisia koti-iltoja viettämään, riippuliitämään tai kenties työpaikkaa tai alaa vaihtamaan?
Äidin ja isän haamutko ne siellä selän takana vaanivat vaatimassa? Sieltäkö nousee kalvava tunne siitä, että on jaksettava, pärjättävä, oltava kunnollinen? Moni kulkee elämänsä läpi miettien, mitähän muut mahtavat ajatella tai jatkuvasti peläten olevansa huonompi kuin muut. Niinkin voi elää, mutta vaarana on, että elämä lipuu ohi muiden toiveita toteuttaessa ilman, että se koskaan tuottaa itselle syvää tyydytystä.
Jos elämässä on periaatteessa kaikki kohdallaan, mutta silti tuntuu siltä, että jokin on vinossa ja tyytymättömyys kaihertaa, on aika tehdä asialle jotain. On aika lähteä etsimään omannäköistään elämää.
No, mites sitten?
1. Kysyn itseltäni, mitä minä haluan.
2. Olen kiltimpi itselleni.
3. Liikun mielekkäästi, mutta en pakkomielteisesti tai anna sen ahdistaa itseäni. Haastan kuitenkin itseni enkä turhaan mamistele.
4. Syön ajatuksella, en koskaan makeaa toisten mieliksi enkä jos ei huvita.
5. Yritän syödä puhtaammin ja yksinkertaisemmin.
6. Opettelen hengittämään.
7. Opettelen näkemään maailman.
8. Opettelen näkemään itseni.
9. Otan vastuun elämästäni.
10. Näen iloa pienissä asioissa.
11. Treenaan kiitollisuutta tässäkin blogissa.
12. Teen sitä mikä tuntuu hyvälle oli se sitten taidetta, novelleja, runoja, leipomista, tai vain paikallaan oloa ja elossa oloa.
13. Lopetan muutenkin mamistelun kaikessa.
Tästä lähtien kirjaan Kiloklubiin safkani, liikuntani ja marmatuksen puran tänne. Tuohon viereen tulee painotaulukko, jos uskallan. Hui Hui. Kuikuli kuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti